Eurovision laulukilpailuja voitaneen pitää
tärkeänä Petri
Laaksosen urakehitykselle, sillä olivathan ne juuri euroviisut,
jotka nostivat hänet koko kansan tietoisuuteen.
1985
Vuoden 1985 Suomen karsintojen voittajasävelmä "Eläköön elämä"
oli
nuoren opiskelijan Petri Laaksosen ensimmäinen julkaistu sävellys. Tuon
vuoden karsintoihin Suomen Yleisradio valitsi viisi solistivaihtoehtoa,
joista Sonja Lumme oli Laaksosen valinta oman kappaleensa esittäjäksi.
Kansainvälisessä finaalissa yhdeksänneksi sijoittuneen "Eläköön elämä"
-kappaleen sanat olivat kokeneen sanoittajan V-P Lehdon kynästä ja
sovitus oli Bruno Korpelan käsialaa.
1987
Toisen kerran Petri otti osaa euroviisujen Suomen karsintaan kutsuttuna
säveltäjänä kaksi vuotta myöhemmin. Sääntöjen mukaan säveltäjä valitsi
kappaleelleen sanoittajan ja esittäjän. Valinta sanoittajaksi oli
jälleen V-P Lehto ja solistiksi Petri kutsui urataukoaan viettävän
rokkimimmin Virve "Vicky" Rostin. Petri kertoi Vickylle puhelimitse,
että hänellä olisi sopiva laulu juuri Vickylle ja niinpä tämä suostui
mukaan. Olli Ahvenlahden sovittamana "Sata salamaa"
voitti vuoden 1987
yleisöäänestyksen ja lähti edustamaan Suomea. Kappale koki eräänlaisen
nuorennusleikkauksen Kassu Halosen lopullisen ja hieman rokahtavan
sovituksen myötä, mutta sijoitus finaalissa jäi 15:nneksi. "Sata
salamaa" -nimeä kantoi myös Vickyn vuoden 1987 albumi.
1988
Kolmas viisuosanotto seurasi jo heti seuraavana vuonna sävelmällä "Amor
amor". V-P Lehdon sanat, Petrin itsensä yhdessä Kari Kuusannon
kanssa
tekemä mahtipontinen sovitus ja Ami Aspelundin karismaattinen esitys
riittivät karsintojen kolmanteen tilaan. Petri itse esiintyi myös
kulttuuritalon lavalla Amin taustalaulajana ja kosketinsoittajana.
Levytetty versio laulusta löytyy Sonja Lumpeen vuoden 1988 albumilta
"Sonja".
1989
Seuraava euroviisu irtosi Petrin kynästä heti seuraavana vuonna ja
vuonna 1989 kuulimme ensimmäisen euroviisuballadin. "Oi äiti maa"
sanat
olivat jälleen V-P Lehdon ja sen esittäjänä oli Anneli Saaristo. Suomen
karsinnoissa laulu sijoittui jälleen kolmanneksi, mutta voitto meni
sittenkin Anneli Saaristolle, tosin toiselle kappaleelle, "La dolce
vita", joka oli Matti Puurtisen sävellys. Tänäkin vuonna Petri
itse
nähtiin Annelin taustaryhmässä kosketinsoittimineen. Kappale löytyy
myös Annelin "La dolce vita" -albumilta "Äiti maa" -nimisenä.
1990
Vuonna 1990 Suomen karsintoihin otti osaa Petrin sävelmä "Gabriela".
Aluksi Petri olisi halunnut esittää teoksensa itse, mutta Yleisradion
ja levy-yhtiön mielestä esittäjäksi sopi paremmin kansainvälisiäkin
estradeja kolunnut Arja Saijonmaa. Petri ïtse esiintyi kylläkin Arjan
taustalauluryhmässä. "Gabrielan"
sanat olivat Turkka malin kynästä.
Saijonmaa levytti kappaleen, mutta siitä löytyy versio myös Petrin
levyttämänä hänen "Janoinen sydän" albumiltaan.
2000
Viisuestradeille Petri palasi vuonna 2000 kappaleella "Oot voimani
mun". Vuoden 2000 solistivalinta oli Anna Eriksson ja sanat
olivat
Turkka Malin kynästä. Annan voimaa tihkuva esitys kapusi Suomen
karsintojen toiselle sijalle.
2009
Seitsemäs osanotto Suomen euroviisukarsintoihin "Kirkas kipinä"
sävelmällä, jonka esitti Jari Sillanpää. Sanoitus Pekka Laaksonen.
Puhelinäänestyksellä Petrin sävelmä sijoittui kahden joukkoon ja
raivasi
tiensä Suomen euroviisufinaaliin.
2011
Kahdeksas osanotto Suomen euroviisukarsintoihin. Tommi Soidinmäki
esitti Petrin säveltämän, Kyösti Salokorven sanoittaman ja Ville Riipan
sovittaman "Seis"
kappaleen.
|